Tiilikatto vaihtui peltikattoon – taloyhtiön kattoremontti sujui aikataulussa ja ilmanyllätyksiä

Vaasalainen rivitaloyhtiö Asunto Oy Vaasan Rantatien Aukio sai keväällä 2025 uuden peltikaton vanhan tiilikaton tilalle. Pohjanseppientoteuttama kattoremontti sujui jouhevasti ja sovitussa aikataulussa – samalla parannettiin myös yläpohjan tuuletusta ja asennettiin kaikki kattoturvatuotteet.

Asunto Oy Vaasan Rantatien Aukio on neljän asunnon rivitaloyhtiö, joka on
valmistunut vuonna 1991. Hallituksen puheenjohtaja Petri Hakkola kertoo,
että alkuperäinen tiilikatto alkoi osoittaa ikääntymisen merkkejä ja vaati
toimenpiteitä.
”Meillä oli katossa ongelmia siellä täällä. Ei vielä mitään katastrofia, mutta sen
laajuisia haasteita, että katto täytyi uusia kokonaan”, Hakkola kertoo.
Taloyhtiössä selviteltiin pitkään katon kuntoa ja erilaisia korjausvaihtoehtoja,
mutta lopulta todettiin, ettei osittainen korjaus olisi kestävä ratkaisu.
”Korjaaminen pala palalta ei olisi toiminut pitkällä aikavälillä. Ongelmat
olisivat kuitenkin tulleet esiin ennemmin tai myöhemmin”, toteaa Hakkola.

Tarjousprosessi johti Pohjanseppien valintaan

Taloyhtiö toimii ilman ulkopuolista isännöitsijää, ja yksi osakkaista hoitaa
isännöitsijän tehtäviä. Asiat hoidetaan osakkaiden kesken hyvällä yhteistyöllä.
Kattoremontin suunnittelu alkoi perusteellisella tarjousprosessilla, jossa
kerättiin vaihtoehtoja usealta toimijalta.
”Keräsimme tarjouksia eri yrityksiltä ja yritimme saada mahdollisimman
monipuolisia vaihtoehtoja”, Hakkola kertoo. Vaikka taloyhtiössä oli aiemmin
tiilikatto, samoilla materiaaleilla jatkaminen osoittautui mahdottomaksi.
”Yritimme saada tarjouksia myös tiilikatosta, mutta emme saaneet yhtään.

Kaikki kattoremontteja tarjoavat yritykset suosittelivat kohteeseen
peltikatetta.”

Pohjansepät valikoitui lopulta kattoremontin toteuttajaksi erityisesti
huolellisesti laaditun tarjouksen ansiosta. ”Pohjansepät käytti paljon aikaa
kaikkien yksityiskohtien läpikäymiseen. Tarjous oli tarkasti speksattu, ja kaikki
vaiheet sekä mahdollisuudet oli käyty huolellisesti läpi. Tiesimme tarkalleen,
mitä tulemme saamaan”, Hakkola kiittelee.

Kattoremontti valmistui aikataulussa ja ammattitaidolla

Remontti käynnistyi viikolla 10, ja työ valmistui sovitussa neljän viikon
aikataulussa. Kelitkin suosivat urakkaa – vain yhtenä päivänä kehno sää esti
työskentelyn.

Pohjansepät purki vanhan tiilikatteen ja rei’itti vanhan aluskatteen. Tämän
jälkeen vanhojen ruoteiden päälle rakennettiin uudet ruoteet, mikä hieman
korotti kattoa ja samalla paransi merkittävästi yläpohjan tuuletusta. Tämä oli
ollut ongelmakohta vanhassa rakenteessa.

Työhön kuului uuden aluskatteen ja peltikatteen asennuksen lisäksi vanhojen
otsalautojen vaihto. Remontin yhteydessä asennettiin myös kaikki tarpeelliset
kattoturvatuotteet ja oheistarvikkeet: tikkaat, kattosillat, sadevesijärjestelmät,
piipun pellitykset ja tarvittavat läpiviennit.

”Yritimme aluksi miettiä, voisiko jotain jättää pois kustannussyistä, mutta
lopulta totesimme, että kokonaisuuden kannalta on parasta uusia kaikki. Nyt
kaikki on uutta ja toimivaa”, Hakkola toteaa.

Remontti valmistui ilman yllätyksiä – lopputulokseen
ollaan tyytyväisiä

Kattoremonteissa suurimpia huolenaiheita ovat usein rakenteiden
purkuvaiheessa ilmenevät yllätykset, jotka voivat tuoda lisäkustannuksia ja
viivästyksiä. Asunto Oy Vaasan Rantatien Aukion remontissa näitä ikäviä
yllätyksiä ei onneksi tullut vastaan.

”Pohjanseppien tarjouksessa kaikki oli niin hyvin speksattu, että yllätyksille ei
jäänyt sijaa. Se oli yksi vahva peruste sille, miksi valitsimme juuri heidät”,
Hakkola kertoo. Hän arvostaa myös sitä, että Pohjansepät oli koko projektin
ajan helposti tavoitettavissa. ”Missään vaiheessa ei tullut sellaista tunnetta,
että olisimme jääneet yksin jonkin asian kanssa.”

Remontin lopputulokseen ollaan taloyhtiössä tyytyväisiä. Vaikka jotkin
asukkaat olisivat alun perin toivoneet tiilikatteen säilyttämistä, on uusi
peltikatto osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi. ”Peltikatto on kestänyt jo
kovia tuulia eikä se ole pitänyt häiritsevää ääntä. Siltä osin se on jo tässä
vaiheessa läpäissyt testin, mutta rankempi sade on vielä testaamatta”,
Hakkola naurahtaa.

Hakkola pohtii, että remontin hinta on tietysti aina ratkaiseva tekijä, ja lopulta
Pohjanseppien tarjoama kokonaisuus oli hyvin perusteltu ja vastasi saatua
hyötyä. ”Lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä. Kokonaisuus ratkaisee,
ja siinä Pohjansepät onnistui erinomaisesti”, hän tiivistää.

Pohjansepät saa selkeän suosituksen taloyhtiöiltä

Kun Hakkolalta kysytään, suosittelisiko hän Pohjanseppiä muille taloyhtiöille,
vastaus tulee empimättä.

”Kyllä voin ehdottomasti suositella. Erityisesti sen perusteella, että he olivat
valmiita keskustelemaan ja käyttämään paljon aikaa tarjousvaiheessa kaikkien
yksityiskohtien läpikäymiseen. Yhteistyö toimi koko prosessin ajan
saumattomasti ja olemme lopputulokseen tyytyväisiä.”

Vaasan Rantatien Aukion rivitaloyhtiö on saanut uuden, turvallisen ja
tyylikkään katon, joka suojaa koteja vuosikymmeniksi eteenpäin. Huolellinen
suunnittelu, ammattimainen toteutus ja avoin yhteydenpito tekivät
kattoprojektista taloyhtiölle sujuvan ja vaivattoman.

Onko taloyhtiösi kattoremontti tai ulkoverhouksen uusiminen ajankohtaista?

Varaa maksuton arviokäynti! Tai soita: p. 020 765 9340